Elämme tällä hetkellä valveutuneisuuden aikaa. Jotkut kokevat, että nyky-yhteiskunnassamme ”ei saa enää sanoa mitään” ja ”kaikesta pahoitetaan mieli”. Mielestäni tämä on hyvä ilmiö. Oli jo aikakin herätellä ihmisiä siihen, että ei ole ok loukata tai pilkata vähemmistöjä ja seksuaaliselle ahdistelulle on asetettu selkeät rajat. Olen iloinen, että akateemisessa maailmassa seksuaalinen häirintä ja syrjintä otetaan vakavasti. Ainakin minun akateemisessa lähipiirissäni ihmiset ovat fiksuja ja valveutuneita. Jossain asiassa kuitenkin korkeakoulujen opiskelijakansa on jämähtänyt menneisyyteen, nimittäin haalarimerkeissä.
Tiedän, että haalarimerkit ovat monelle vain hauskoja kangastilkkuja, ja monet haluavat erottaa ne politiikasta. Ymmärrän sen hyvin. On ihanaa vetää haalarit päälle ja identifioitua vain opiskelijaksi. Opiskelijaksi, jolla voi olla vähän ”mustan huumorin” haalarimerkkejä, koska nehän ovat vain opiskelijoiden hassun hauskoja merkkejä. Haalarimerkkiin saa helposti ujutettua jonkun epäkorrektimman vitsin. Vitsin, jota ei muuten kertoisi. Merkeissä saatetaan heittää läppää esimerkiksi seksuaalisesta ahdistelusta. Joku saattaa ostaa tällaisen haalarimerkin, vaikka muuten ei kokisi soveliaaksi vitsailla asiasta. Jotenkin haalarimerkit ovat onnistuneet saamaan itselleen synninpäästön. Haalarimerkkeihin voi laittaa aika lailla kaikkea, ja sen voi naamioida helposti huumoriksi.
Mielestäni tässä on kyse isosta ongelmasta. Ongelma on se, että joillekin, vielä me too -kampanjan jälkeenkin, esimerkiksi itsensä paljastelu on vitsi, jonka voi ommella haalareihin. Todellisuudessa naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä dickpicien muodossa on iso ongelma, eikä siitä tulisi vitsailla. En nyt väitä, että kyseisen haalarimerkin käyttö olisi suoraan verrattavissa merkin käyttäjän asenteeseen seksuaalisesta ahdistelusta. Olen enemmänkin huolissani siitä, että tiettyjä ongelmallisia ajatusmaailmoja ja niiden edustamista ei huomata, jos ne on puettu vitsiksi. Vuonna 2020 seksuaalisen ahdistelun ei tulisi olla enää vitsi kellekään eikä sen oikeastaan koskaan olisi pitänytkään olla.
Mestari
Mestari-haalarimerkki kuvastaa hyvin sitä, miten asioita ujutetaan opiskelijoiden haalareihin. Kyseiseen merkkiin olen törmännyt muun muassa haalarimerkkien myymiseen tarkoitetussa Facebook-ryhmässä. Ryhmässä kaikki saavat vapaasti kaupata tai lahjoittaa haalarimerkkejä. Jo lukiessaan sanan mestari, osa ihmisistä tunnistaa heti kehen viittaan. Kyseessä on haalarimerkki, johon on kirjailtu Jussi Halla-ahon naama ja sen yhteydessä sana mestari. ”Vitsi” Halla-ahosta ”mestarina” on onnistuttu lanseeraamaan todella hyvin. Aluksi Halla-ahoa on tietyissä piireissä tosissaan nimitetty mestariksi, minkä jälkeen sitä on alettu käyttämään Halla-ahosta myös ironisessa mielessä. Ideana mestari-nimityksessä tietysti on kuvata sitä, miten mahtava ja ylivoimainen Halla-aho on. Halla-ahon kannattajat ovat onnistuneet omimaan tämän vitsin keinokseen mainostaa itseään ja Halla-ahoa. Jonkun siis nimittäessä Halla-ahoa mestariksi, ei oikeastaan voi tietää, onko ihminen todellisuudessa Halla-ahon kannattaja vai ihminen, joka haluaa pilkata Halla-ahoa. En kuitenkaan usko, että ihminen, joka ei jaa Halla-ahon kanssa samoja arvoja, nimittäisi häntä edes vitsillään mestariksi tietäessään, mikä vitsin pääpointti loppujen lopuksi on.
Ongelma tässä on se, että Halla-ahon kannattajat itsekin pitävät sitä vitsinä. Se ei ole puhtaasti enää vain huumoria. Kyse on enemmänkin niin sanotusta haippiläpästä, jolla on selkeä tarkoitus. Tällainen haippiläppä, on loistava alusta ujuttaa Halla-ahon imagoa ja nimeä eteenpäin. Halla-ahon kannattajien lisäksi esimerkiksi alt-right-liike hyödyntää huumoria ja erityisesti memejä kanavana ideologiansa levittämiselle. Tämän takia memejä ja vitsejä ei voi nykypäivänä pitää puhtaasti viattomina. Memeihin on suhtauduttava skeptisesti, koska niihin saatetaan piilottaa poliittisia mielipiteitä.
Koska haalarimerkit ovat vitsien luvattu maa, ei ole ihme, että mestari-läppä rantautui myös haalarimerkkeihin. Oli se sitten ironisessa mielessä tai ei, niin näkyvyys ei ole koskaan poliitikolle pahitteeksi. Ongelma on se, että jotkut voivat luulla pitävänsä päällä pelkästään vitsiä, vaikka asia ei ole näin. Halla-ahon kannattajilla on loistava piiloalusta saada niin sanottua valekannatusta tai ainakin näkyvyyttä. On problemaattista, että monet pitävät sitä pelkästään haalareihin ommeltuna läppänä, vaikka se on paljon enemmän. Tämä sama ongelma, esiintyy myös joidenkin muiden haalarimerkkien kohdalla. En nyt tässä ota mitenkään kantaa haalarimerkin suunnittelijaan tai hänen ideoihinsa tai ajatuksiin, koska kyse on isommasta asiasta kuin juuri tästä yhdestä haalarimerkistä.
Haalarit ovat tietysti myös mahdollisuus tuoda esille omia poliittisia kantoja. On olemassa haalarimerkkejä, jotka ovat selkeästi ja niin sanotusti rehellisesti poliittisia. Ne selkeästi edustavat jotain puoluetta tai kantaa. Halla-aho-merkin ongelma onkin se, että se ei ole selkeästi ja puhtaasti poliittinen. Osat ottavat sen vain huumorina, jolloin siihen on helppo piilottaa ideologiaa, ilman että se olisi selkeää politiikkaa.
Haalarit osana identiteettiä
Tätä tekstiä lukiessa herää helposti juurikin se fiilis, että miksi kaikesta pitää pahoittaa mieli. Tällä tekstillä yritän enemmänkin herätellä ihmisiä ajattelemaan haalarimerkkejään, ja suhtautumaan niihin skeptisesti eikä pelkästään haalarimerkkeinä. Miksi haalareihin kaikkien näkyville voi laittaa jotain, mitä ei kehtaisi sanoa ääneen? On olemassa haalarimerkkejä, jotka ovat hauskoja eivätkä pilkkaa ketään tai sitten tasapuolisesti pilkkaavat aivan kaikkia. On myös haalarimerkkejä, jotka ovat täysin puhtaasti itseironisia, jolloin ne ovat myös hauskoja. Minä kielten opiskelijana ja humanistina voin mielestäni hyvillä mielin käyttää meitä pilkkaavia haalarimerkkejä.
Mielestäni, jos opiskelija haluaa, että hänen haalarinsa ovat täysin vapaat politiikasta, tulisi hänen valita vain neutraaleja merkkejä. Valitessasi merkin, joka edustaa jotain tietynlaista mielipiteitä jakavaa huumoria, kallistut aina johonkin suuntaan, halusit tai et. Nykypäivänä vitseillä on merkitystä ja hyvä niin.
Jemina Kauristie
Kirjoittaja on Kontekstin päätoimittaja
0 kommenttia