Lexican tapahtumatoiminta on viime vuosina kasvanut ja etenkin poikkitieteellistynyt huimasti, ja koronarajoitusten väistyessä tieltä on taas aika painaa kaasu pohjaan. Konteksti haastatteli kahdesta kevään isoimmasta tapahtumasta vastuussa olevia toimijoita.

Lexican projektitoimihenkilö Anna Ukkonen on tiiminsä kanssa vastuussa Kielareista, eli Lexican poikkitieteellisistä baaribileistä, jotka järjestettiin pitkän suunnittelun jälkeen ensimmäistä kertaa marraskuussa 2021. Tänä vuonna Kielareita tulee olemaan kahdet.

”Kielareilla on upouusi teema ja graafikkokin on vaihtunut. Tärkein kehitys on siinä, että opitaan viime kerran vaikeuksista ja yritetään saada aikaan entistä parempi tapahtuma. Muuten konsepti on melko sama”, Anna kertoo.

Annan mielestä hommassa parasta on tiimin kanssa työskentely: ”On ihanaa, kun ei tarvi tehdä yksin, vaan on tiimi auttamassa. Esimerkiksi tänään kirjotin jotain tekstiä englanniksi, niin tiimistä on ihan kivasti apua, kun ite en englantia opiskele pääaineena. Mun oma työ liittyy myös vahvasti Tampereen yöelämään, joten senkin takia tämä pesti on lähellä sydäntä.”

Kielareiden suunnittelussa on oltu Annan mukaan hieman aikataulusta jäljessä viime vuoteen verrattuna. Toisaalta eivät Tampereen muutkaan isot opiskelijabileet aloita tapahtuman promoamista viikkoja etukäteen, joten tilanne on ollut koko ajan hallinnassa.

”Odotan kyllä tosi innolla, toivottavasti tulee yhtä hullut bileet kuin viime kerralla!” Anna intoilee. Kysyessäni terveisiä Kontekstin lukijoille Anna vastaa näin: ”Tulkaa Kielareille! Nähdään siellä reivaamassa ja etsimässä aarteita!”

~

Alexandra Marinova puolestaan on Lexican projektivastaava, eli vastaa kyrpongista tänä vuonna. Kyrpong on Lexican kehittämä peli, joka yhdistää kyykkää ja beer pongia, ja Kyrpongin MM-kisat ovat suuri poikkitieteellinen tapahtuma, joka on perinteisesti pidetty Wapun aikaan. Tapahtuma on turnausmuotoinen urheiluspektaakkeli.

Kyrpongin MM-kisoihin tulee tänä vuonna kaksi eri sarjaa, mikä on ollut toivottu uudistus, ja lisäksi sponsorien merkitystä on tarkoitus lisätä entisestään. Jatkot on myös uudistettu, eli niitä juhlitaan kahdessa eri paikassa, ja suunnitelmissa on myös esiintyjät jatkoille.

”Toivotaan jatkoille hyvää menoa ja meininkiä, kun nyt pariin vuoteen tän koronan takia ei olla päästy järjestämään kunnon jatkoja kyrpongille”, Alexandra sanoo.

Alexandra mainitsee myös pestinsä parhaaksi puoleksi tiimityöskentelyn: ”On ihana nähdä, miten ihmiset ottaa vastuuta, koska tää ei olis mitenkään mahdollista ilman heitä. Mua myös stressaa paljon vähemmän, kun voin luottaa siihen, että asiat hoituu kyllä. Odotan myös innolla, että päästään yhdessä promoamaan tapahtumaa ja tuntuu, että ollaan saavutettu jotain.”

”Mua jännittää kyllä!” Alexandra tunnustaa. ”Näin isoa vastuuta mulla ei oo ikinä ollut Lexicassa, kun oon viime vuonna ollut vaan tapahtumatoimarina, niin nyt tuntuu, että koko homma voi kaatua jonkun mun virheen takia. Mutta odotan todella innolla, varsinkin nyt, kun pitkästä aikaa on taas Wappu, niin toivon paljon väkeä paikalle ja että saadaan Lexicalle näkyvyyttä.”

Lexican fuksit pääsevät tapahtumaan mukaan vain nakkilaisina, ja heidän panoksensa onkin korvaamaton. ”Me halutaan paljon nakkilaisia kyrpongiin, etenkin tänä vuonna, kun tapahtuma on entistä isompi, niin varsinkin tuomareita tarvitaan paljon. Nakkilaisena on tosi kivaa ja siitä saa hyviä etuja, joten kaikki mukaan!” Alexandra houkuttelee.

Terveisinä Kontekstin lukijoille Alexandra lähettää seuraavaa: ”Toivottavasti tuutte paikalle, oli se sitten nakkilaisena, katsojana tai pelaajana, ja toivottavasti teillä on yhtä hauskaa tapahtumassa kuin meillä sitä järjestäessä!”

~

Vuoden ensimmäiset Kielarit järjestetään torstaina 31.3. Heidi’s Bier Barissa. Lexican early bird -lipunmyynti on jo päättynyt, mutta lippuja saa yleisestä myynnistä Kide.appista tai ovelta tapahtumapäivänä! Kielareiden Facebook-tapahtuma löytyy täältä.

Kyrpongin MM-kisat pelataan Eteläpuistossa Wappuviikkojen sykkeessä torstaina 28.4. Nakkilaishaku kisoihin alkaa 4.4., jolloin on myös kyrpong-info kiinnostuneille nakkilaisille, joten pidäthän Lexican tiedotuskanavia silmällä! Järjestölipunmyynti alkaa 11.4. ja yleinen lipunmyynti 19.4. Kyrpongin MM-kisojen Facebook-tapahtuma löytyy täältä.

Lotta Hakanen

Kirjoittaja on Kontekstin päätoimittaja vuonna 2022.


1 kommentti

ecommerce & #183;15.4.2024 20:14

Wow, awesome weblog format! How long have you ever been running a blog for?
you made running a blog glance easy. The
whole look of your web site is great, as smartly as the content!
You can see similar here dobry sklep

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *