Uusi rehtori yliopistoyhteisön tukipilarina – Keijo Hämäläinen 

Kevään mittaan on käyty paljon keskustelua Tampereen yliopiston rehtorihausta ja saatiin asiasta aikaan yksi mielenilmauskin. Maaliskuussa yliopistosäätiön hallitus pääsi ratkaisuun, kun Jyväskylän yliopiston rehtori, Keijo Hämäläinen valittiin Tampereen yliopiston uudeksi rehtoriksi, joka aloittaa  työnsä sittenkin jo 1. kesäkuuta. Yle, Wikipedia ja muut lähteet osaavat kertoa, että hän on  Viitasaaressa syntynyt fysiikan Lue lisää…

Järjestötoiminta puheenjohtajan silmin – Lexican, Translan ja Kopulan puheenjohtajien mietteitä

Uusi kausi uusien hallitusten voimin on taas pyörähtänyt käyntiin niin Lexicalla, Translalla kuin Kopulallakin. Jokaisella näistä kieltenopiskelijoiden ainejärjestöistä on paljon näkyvää ja aktiivista toimintaa, mutta kaikesta tekemisestä huolimatta toisinaan itse tekijät saattavat jäädä kuitenkin pimentoon. Tapahtumista ja muista aktiviteeteista nauttivan opiskelijan olisikin siis hyvä tietää edes, että ketkä tätä toimintaa Lue lisää…

”Apua, en voi valmistua!” Koulutuspoliittinen vaikuttaminen kopovastaavan silmin

Koulutuspoliittinen vastaava on pesti, joka näkyy joka vuosi osana Lexican hallitusta, mutta usealle heidän, tuttavallisesti kopojen, tehtävät ovat vielä hämärän peitossa. Millaisia asioita kopot siis hoitavat? Millaisissa asioissa kopoihin olisi hyvä olla yhteydessä? Koulutuspoliittista sektoria valottaa vuosien 2020 ja 2021 koulutuspoliittinen vastaava Teemu Juutilainen, jota haastateltiin erityisesti koskien ongelmia kandidaatinseminaarien Lue lisää…

Korona ei hallitustoimintaa pysäytä – uuden puheenjohtajan Ilona Lehtosen ajatuksia tulevasta vuodesta

Lämpimästi tervetuloa Kontekstin vuoden 2021 ensimmäisen aiheen pariin! Vuosi 2021 näyttää koronan suhteen yhtä epävakaalta ja nopeasti muuttuvalta kuin edellinenkin, joten kyselin Lexican uudelta puheenjohtajalta Ilona Lehtoselta näkemyksiä tulevasta hallituskaudesta. Uusi puheenjohtaja ei ollut selkeä valinta, sillä Ilona itsekään ei hallituskiinnostuslomaketta täyttäessään vielä tiennyt pyrkivänsä puheenjohtajaksi. ”Tässähän on hauska tarina se, että Lue lisää…